Hypertodellisuus: Elämmekö unessa?

Elämmekö unessa? Sellaista kysymystä harvemmin kuulee kvanttifyysikolta. Gurulta tai filosofilta se olisi varsin luonteva kysymys. FT Johanna Blomqvist uskaltaa kuitenkin kysyä ja vastata teoksessaan Hypertodellisuus sellaisiin kysymyksiin, joihin fysiikka ei perinteisesti ole vastannut.

Osa fyysikoista katsoo, ettei fysiikan kuulukaan vastata muihin kuin aineellisen maailman kysymyksiin. Kysymykset tietoisuudesta, mielestä ja sielusta kuuluvat ontologian alaan, ellei kyse ole sitten psykologiasta: sielutieteestä ilman sielua.

Hypertodellisuus: Olet olemassa ja merkittävä (2021) käsittelee todellisuutta ja todellisuuskäsityksiä sekä sitä, mitä todella tiedämme todellisuudesta tai mitä voimme siitä päätellä fysiikan löydösten perusteella. Kvanttimekaniikka ja suhteellisuusteoria kuvaavat todellisuutta, mutta mitään yhtenäisteoriaa ei ole olemassa, eikä varsinkaan sellaista, mikä sisällyttäisi itseensä tietoisuuden käsitteen.

Erilaisia teorioita ja lähestymistapoja toki on olemassa, mutta yleistiede ei niitä sisällä. Toisin sanoen fysiikassa seurataan mallia, jossa maailmankaikkeutta selitetään joko mekanistisesti tai hiukkasfysiikan mukaisella standardimallilla.

Se, että fysiikka pystyy kuvaamaan perusvuorovaikutukset, ei vielä ota kantaa siihen, onko todellisuuden perimmäinen luonne aineellinen vai henkinen vai ovatko ne lopulta yksi ja sama asia. Ykseyden ilmentymää. Johanna Blomqvistin kirja Hypertodellisuus on selkeä ja helposti lähestyttävä, vaikka jokaista yksityiskohtaa tai teoriaa ei pystykään omaksumaan ensilukemalta. Blomqvist argumentoi kirjassaan, että mieli voi vaikuttaa materiaan, kun ymmärretään syvällisellä tasolla se vuorovaikutus, josta myös fysiikka puhuu ja jota se tutkii. Mieltä ei käsitetä aivojen tuotteeksi, vaan joksikin perustavanlaatuisemmaksi: tietoisuudeksi.

Blomqvist tarkasteleekin sitä, onko aine kaiken perusta. Vai voisiko tietoisuus olla sitä? Hänestä tieteessä on nyt meneillään paradigmanmuutos, joka on jopa suurempi kuin maakeskeisestä maailmankuvasta aurinkokeskeiseen maailmankuvaan siirtyminen. Kyse on todellisuuskäsityksen muutoksesta, joka on itsessään laajempi prosessi. Kyse on koko todellisuuden uudelleen hahmottamisesta. Missä määrin kyse on teorioista, joista ei lopulta voi sanoa, mitä ne tarkoittavat? Mikä on niiden funktio käytännössä?

Kirja Hypertodellisuus on upea teos, koska se todellakin venyttää ajattelumme usein niin pieneksi käyneitä rajoja. Se tekee rohkeita ehdotuksia ja rajanylityksiä fysiikasta filosofiaan, myös tieteenfilosofiaan ja jopa teologiaan. Jumala kulkee takataskussa.

Välillä väläytetään Luoja-käsitettä, mutta lopulta kyse tuntuu olevan jonkinlaisesta tietoisuuden leikistä, jolla kirjoittaja ja tutkija Blomqvist leikittelee. Kyse on tietoisuuden luomasta simulaatiosta.

Blomqvistin kirjaa ei voi tiivistää tähän blogitekstiin. Se kokoaa nimittäin melkoisen kattavasti 1900- ja 2000-lukujen fysiikkaa ja sen suuria nimiä sekä teorioita. Invarianssi toteutuu klassisen mekaniikan alustoilla. Kvanttifysiikassa kiihdytetään kokonaan uusille kaistoille.

Mutta on hyvä pitää mielessä, ettei kvanttifysiikka tarkoita automaattisesti samaa kuin henkinen todellisuustulkinta. Tiedämme, ettei tuoli, jolla istumme, ole niin kiinteä kuin miltä se näyttää. Tyhjää tilaa on paljon, ja alle 5% universumista on näkyvää. Puhutaan myös pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta. Noin 95% todellisuudesta on meille näkymätöntä, luoksepääsemätöntä. Tutkimatonta.

Joku on joskus sanonut minulle, että voimme parhaimmillaankin päästä vain lähelle totuutta, mutta emme koskaan voi tavoittaa sitä, koska se on jotakin muuta kuin ääripäät. Onko niin, että materia ja tietoisuus toimivat jossakin perustavanlaatuisessa vuorovaikutuksessa? Mielenkiintoinen näkemys! On se sitten tietoisuuden simulaatio kuten fyysikko Johanna Blomqvist ehdottaa tai jotakin muuta.

Jäin pohtimaan, mitä tällainen malli merkitsee esimerkiksi moraalin kannalta. Miksi hyvää kannattaa tehdä ja pahaa välttää? Missä määrin tietoisuus organisoi itse itsensä ja säilyttää sisäisen järjestyksensä entropiasta riippumatta? Kirja Hypertodellisuus antaa paljon vastauksia mutta herättää myös hyviä ja syvällisiä kysymyksiä olemassaolomme luonteesta. Se onkin sen tehtävä. Kyseessä on erinomainen ajankuva, jonka ikkunan kautta on mahdollista kurkistaa kvanttifysiikan kiehtovaan maailmaan ja sen peruskäsitteisiin.

Maailma on selitettävissä, mutta kuinka ihmeessä tiedämme, mikä selityksistämme pätee? Arkitodellisuus, ihmisen havainnointi, on luotettavaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Havainnot tulevat tosiksi vasta aivoissa tai niiden takana olevassa mielessä tai oikeammin tietoisuudessa. Tuntuu kummalliselta ajatukselta elää hypertodellisuudessa, mutta me luomme omia maailmojamme ainakin päämme sisällä, kun havainnoimme maailmaa.

Mitkä ovat ne komplementaariset osatekijät, joista psyykkinen ja fysiologinen elämämme koostuu? Matka jatkuu, ja juuri siksi se on niin niin huikea matka.

Tea Holm, FT, TM

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s