Tieto

UUDEN ETSIJÄT

Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930

Teoksen Uuden etsijät ovat toimittaneet Maarit Leskelä-Kärki ja Antti Harmainen. Kyseinen teos on tutkielma unohdetusta osasta kulttuurihistoriaa: esoteerisista virtauksista.

Kirja lähestyy aihettansa henkilögallerian kautta. Mukana on taiteilijoita, kirjailijoita, muusikoita ja yhteiskunnallisia vaikuttajia ja keskustelijoita kuten J. H. Erkko, Sigurd Wettenhovi-Aspa, Aarni Kouta, Ida Moberg, Sigrid af Forselles, Helmi Krohn ja Yrjö Kallinen.

Teos avaa näkymän moderniin suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Se näyttää ja tuntuu hienolta. Siinä on mystiikan tuntua. Se on itsessään taide-esine. Uuden etsijät -kirja lähtee liikkeelle erilaisten seurojen esittelystä ja siirtyy sitä kautta käsittelemään kulttuurivaikuttaja J. H. Erkon kautta spiritualismia ja teosofiaa.

Kirjoittajia on useita. Esimerkiksi Jukka Vornanen kirjoittaa vegetarismista ja esoteerisesta traditiosta, siinä missä Matti Rautaniemi valottaa joogan ja suomalaisten teosofien suhdetta. Luvut hieman hyppelehtivät aiheesta toiseen. Seuraavaksi käsitellään Suomen kansan menneisyyttä, Kalevalaa ja Egyptiä monitaitaja Sigurd Wettenhovi-Aspan avulla. Hänestä eri kulttuureilla oli salattu yhteys ja yhteinen menneisyys. Luvun kirjoittajana on Pekka Pitkälä.

Kirjailija ja runoilija sekä suomentaja Aarni Kouta esitellään kirjallisena etsijänä, jonka kirjallinen elämä kertoo siitä henkisestä vimmasta, jota moni kirjallisuuden parissa toiminut tunsi 1900-luvun alun Suomessa. Hänet kuvataan etsijäksi, joka ei ilmeisesti koskaan löytänyt etsimäänsä. (Uuden Suomen muistokirjoitus)

Teos Uuden etsijät esittelee unohtuneiden perintöä esoterialla höystettynä. Kyse on kaiken aikaa etsijyydestä. Etsimisestä tulee mieleen jotakin vailla oleminen, mutta se kuuluu ihmiselämään: selittämätön kaipuu. L. Onerva esitellään suuren tulen etsijänä.

Etsijä

Etsin, etsin suurta tulta
kautta kirjavan elämän.

Näin ma monta valkeaista,
liekkiä lepattavaista

ihmissielujen sysissä.
Hetken hehkuja olivat,
ajan aarnivalkeoita,
niinkuin itse ihminenkin,
punahiilien himoa
tunti ennen tummumista.

Etsin, etsin suurta tulta.
Itsekö elämä oisit
tuli suuri tummumaton,
valkea iän-ikuinen?

L. Onerva

Siirtymä 1900-luvun luokkatietoiseen esoteriaan tapahtuu kirjailija ja toimittaja Matti Kurkikan, Hilja Pärssisen ja Yrjö Kallisen kautta. Kurikka ja Ervast tulevat niminä esiin, kun mainitaan sekä Suomen työväenpuolue että teosofia samassa lauseessa. Teosofia onnistui vetoamaan sanomalehti Työmiehen artikkeleiden kautta toissavuosisadan vaihteen työväenliikkeeseen. Ihannesosialismi kukoisti. Luvun kirjoittajat ovat Antti Harmainen, Juuso Järvenpää ja Mikko Kemppainen.

Ei ole uskontoa totuutta korkeampaa, totesi kansakoulunopettaja ja SDP:n kansanedustaja Hilja Pärssinen vuonna 1908 aikakauslehti Työläisnaisessa. Uskonnonvapauskysymys oli hänelle henkilökohtaisesti merkittävä. Kunkin yksilön oli oltava vapaa uskomaan haluamallaan tavalla.

Yksi jos toinenkin etsi puhdasta Jeesuksen oppia, jonka dogmaattinen uskonto oli tärvellyt. Pärssinen kuului heihin, kuten Helmi Krohnkin, joka niin ikään jäljitti alkuperäistä kristinuskoa. Puhdas kristinusko kimmelsi kuin kultakimpale — kaukana historiassa.

Suomessa myös varhaisen spiritualistisen liikkeen, varsinaisesti spiritistisen liikkeen, varhaistoiminta sekoittui pitkälti työväenliikkeen verkostoihin. Suomen Spiritistisen Seuran (aate- ja uskontohistoriallisesti Suomen Spiritualistisen Seuran edeltäjä) perustaja oli Jaakko Jalmari Jalo-Kivi (ent. Jaakko Stén), joka toimi suurlakkovuoteen (1905) asti työväenliikkeen aktiivina. Aluksi hänkin oli kannattanut Kurikan ihannesosialistista linjausta. Myöhemmin Jalo-Kivi kokeili poliittista vaikuttamista oikeistonationalistisessa Suomalaisessa Työväenliitossa, mutta taustalla oli ajatus yksilön henkisestä kehityksestä osana yhteiskuntakehitystä.

Itämaisesta filosofiasta kiinnostunut rautatietyöntekijä Yrjö Kallinen astuu näyttämölle seuraavaksi kirjassa Uuden etsijät. Hän onkin jo tunnetumpi hahmo. Kallinen teki uransa osuustoimintaliikkeessä ja kansanvalistustyössä. Hän oli sosiaalidemokraattinen poliitikko, joka tuli tunnetuksi pasifismin eli rauhanatteen puolestapuhujana ja toimi Suomen puolustusministerinä heti sotien jälkeen.

Kallinen otti teosofian omaksi asiakseen. Olihan hän jo valmiiksi tunnettu työväenliikkeessä. Kallinen oli nimenomaan karismaattinen puhuja. Hugo Valvanne ja hänen isoveljensä Väinö Valvanne, joka oli ollut Pekka Ervastin (Suomen Teosofisen Seuran ja Ruusu-Ristin perustaja) läheisin työtoveri, kannattivat Kallista tähän puhujan rooliin. Hänestä tulikin Suomea kiertävä teosofinen puhuja,

Ervast ei taas lämmennyt ajatukselle puolueen kautta toimimisesta. Teosofien ristiriidat olivat perua juurikin siitä, tuliko teosofien sekaantua politiikkaan vai ei. Etenkin sotien aikana kysymys nousi keskiöön. Ervastista Teosofisen Seuran ja Sosiaalidemokraattisen Puolueen välit olivat liiankin tiiviit näin äkkiseltään uudelleenlämmitettyinä.

Rauhaa pyrittiin rakentamaan niin politiikassa kuin sen ulkopuolella. Kallisella oli eräs pysäyttävä nuoruudenkokemus, mistä hän mainitsee Wikipedian mukaan: “Se oli silloin [vuonna] -18, kun tovereineni seisoin haudan reunalla. Olimme itse kaivaneet sen haudan. Teloitusryhmä oli aseineen valmiina ampumaan meidät. Silloin kysyin komentavalta upseerilta, että saisinko sanoa tovereilleni pari sanaa ennen teloitusta. Sain luvan ja rupesin puhumaan. Kun olin lopettanut, toverini itkivät, ja se teloitusryhmä itki. Ja se upseeri sanoi, että Kallinen astuu ulos rivistä.”

Kallinen on kiinnostava tapaus, koska hän oli punavanki, josta tuli Suomen puolustusministeri. Teosofiassa ajateltiin, että henki yhdistää kaikkia ihmisiä. Yleisen veljeyden ideaali saattoi toteutua sosialismissa oikein ymmärrettynä ja ilman sen lieveilmiöitä. Kansanvalistusihanne kulki käsi kädessä aatteen palon kanssa. Kunkin oman sielunelämän kehittäminen oli tasa-arvokysymys.

Tämän jälkeen käsitellään antroposofiaa muun muassa matkailevan Donnerin pariskunnan kautta. Kirjoittajana on Jasmine Westerlund. Olly Donner oli Sinebrychoffin panimon toimitusjohtaja ja kauppaneuvos Nicolas Sinebrychoffin ja Anna os. Nordenstamin ainoa lapsi. Jo 16-vuotiaana hän kaipasi Edith Södergranin sanoin “maata, jota ei ole”. Luku käsittelee kansainvälistä ja eri maiden rajat ylittävää esoteriaa. Insinööri Uno ja Olly tapasivat Saksan Dresdenissä. Heidän yhteydessään teoksessa Uuden etsijät puhutaan esoteerisesta turismista.

Antroposofiasta tuli Donnereiden kotimaa ja ulkomaisista antroposofeista heidän kansainvälinen perheensä. Eräs merkittävä tapaaminen oli vuonna 1913 Lontoossa. Sama vuosi on Antroposofisen Seuran perustamisvuosi. Suurkaupungissa luennoi silloin filosofian tohtori Rudolf Steiner okkultista tieteestä ja Golgatasta. Donnerit tapasivat Steineria, jonka pyynnöstä Uno Donner perusti Suomen Antroposofisen Seuran vuonna 1923 ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana.

Aiheet tosiaan vaihtelevat, koska seuraavaksi siirrytään musiikin ihmeelliseen maailmaan luvussa Musiikki salatietona. Kirjoittajat ovat Susanna Välimäki ja Juha Torvinen. Luvussa käsitellään venäläissäveltäjä ja -pianisti Aleksandr Skrjabinin elämää ja uraa sekä esoteerista inspiraatiota. Sinfonia nimeltä Prometheus: Tulen runoelma (1910) kuvasti teosofista ajattelua, jonka mukaan musiikissa saattoi kuulla kaiken olevaisen perimmäisen olemuksen. Tästä merkkinä oli Prometheus-sointu.

Lyhyt luku Ida Mobergista kuvaa tätä tunnustuksellisen esoteerisena säveltäjänä. Hän sai vaikutteita antroposofiasta ja teosofiasta. Esoteeriset sävyt eivät aina olleet tiedostettuja, kuten ei niiden henkinen ulottuvuuskaan. Moberg oli suomalainen säveltäjä ja musiikinopettaja, joka on ensimmäinen sinfonian säveltänyt suomalaisnainen. Teoksessa Uuden etsijät kuljetaan jatkuvasti maisemasta ja henkilöstä toiseen. Mukana on myös monia alalukuja.

Nuppu Koivisto-Kaasik valottaa pianisti Selma Kajanuksen esoteerista elämää, siinä missä jo aikaisemmin samassa teoksessa Tiina Mahlamäki kertoo kirjailija Kersti Bergrothin antroposofiasta ja Sinisestä kirjasta (aikakauslehdestä). Kajanus kuului Sällskapet för psykisk forskning i Finland -yhdistyksen perustajajäseniin vuodesta 1907 ja toimi sen varapuheenjohtajana useita vuosia.

Helsingin yliopiston filosofian professori Arvi Grotenfeltin mukaan Selma Kajanus oli uuden yhdistyksen perusajatuksen taustavoima, ja kyseisen ruotsinkielisen yhdistyksen syntyajatus oli pitkälti Selman ansiota ja hänen henkilökohtaisen aktiivisuutensa tulosta. Luontosuhde oli Kajanukselle erittäin tärkeä.

Musiikin taiteenlajista siirrytään tarkastelemaan henkistä taidetta. Marja Lahelma ja Nina Kokkinen kirjoittavat Sigrid af Forsellesin taiteesta esoterian näkökulmasta. Forselles oli suomalainen naiskuvanveistäjä. Hänet kuvataan henkeväksi ihmiseksi, joka liikkui ajatuksissaan hengen valtakunnassa. Hän oli sanan varsinaisessa merkityksessä etsijä omalle aikakaudelleen tyypillisesti. Syvä kiinnostus henkimaailmaa kohtaan ohjasi taiteen tekemistä.

Vaihtoehtoiset uskonnollisuuden muodot etäännyttivät perinteisestä kirkkouskosta ja kristillisyydestä. Oma henkinen totuus nousi tärkeäksi. Psyykkiset ilmiöt olivat väylä sellaisen totuudenetsijän kuin Sigrid af Forsellesin kulkea. Af Forselles jäi jokseenkin tuntemattomaksi Suomen taidepiireissä, koska hän muutti ensin Pariisin ja sen jälkeen Firenzeen, jossa hän eli, taiteili ja myös lopulta menehtyi 1935.

Af Forsellesin päätyönä pidetään kipsireliefiä Ihmissielun kehitys, joista osa on nähtävissä Kallion kirkossa. Taide ja henkisyys tai hengellisyys nivoutuivat näin yhteen. Af Forselles aloitti taideopintonsa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Opinnot jatkuivat Académie Julianissa, yksityisessä taidekoulussa Pariisissa. Sen jälkeen yksityisopinnot, esimerkiksi Auguste Rodinin johdolla, suuntautuivat kuvanveistoon.

Taide saattoi edistää ihmiskunnan henkistä evoluutiota. Kaaoksesta siirrytään kohti harmoniaa. Fyysisyydestä seuraa aineettomuutta ja henkistymistä. Kunkin yksilön sielunkehitys on osa tätä suurempaa evolutiivista draamaa.

Sigrid af Forselles ja Ellen Thesleff tekivät yhteisiä maalausretkiä maaseudulla Italiassa. Toisinaan Thesleff osallistui spiritistisiin istuntoihin ajan hengessä. Ne olivat myös Sigridin harrastus. Sigfrid koki, että hänellä on renessanssimestari henkioppaanaan: itse Brunelleschi.

Seuraavaksi on lyhyt alaluku taidemaalari Meri Genetzin mustista muistikirjoista.

Kirjan Uuden etsijät (Teos, 2021) punaisena lankana on esoteria. Niin spiritualismi kuin teosofia sekä sen johdannaiset, kuten antroposofia, luetaan siinä esoterian alaan. Esoteria viittaa salaiseen. Olen itse argumentoinut väitöskirjassani spiritualismista vuodelta 2016, etten sinänsä pidä spiritualismia esoteriana, koska se oli kansanliike: se oli kokeilevaa, kaikille sallittua. Se ei ollut salailevaa luonteeltaan. Esoteria on usein avointa vain jäsenilleen. Se on kuitenkin lähinnä määrittelykysymys.

Myös Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisussa Kimmo Ketola määrittelee spiritualismin 1800-luvun uudeksi uskonnoksi. Spiritualismi onkin uskonto: sillä on omat kirkot ja seurakunnat sekä papisto ja jumalanpalveluselämä muun muassa USA:ssa ja Isossa-Britanniassa. Toki ymmärrän, että esoteria on käsitetty hyvin väljästi osana suomalaista kulttuurihistoriaa tässä teoksessa.

Tämäntyyppiset esitykset ovat erittäin tervetulleita. Moni muutoin unhoitettu saa näkyvyyttä, jota heillä ei elinaikanaan välttämättä ollut ja olisi pitänyt olla. On mielekästä lukea vaihtoehtoisen henkisyyden suomalaista ajoittain värikästäkin aate- ja kulttuuri- sekä taidehistoriaa.

Muutama kommentti Uuden etsijät -kirjaa koskien: Olisin toivonut, että kirjan fontti olisi suurempaa. Lisäksi olisin tarkentanut alaostikkoa, jossa vuodet päättyvät vuoteen 1930. Helmi Krohnin elämäntyö spiritualismin parissa ajoittuu kuitenkin 1930-luvun loppuun ja varsinaisesti vasta 1940-luvulle. Pekka Ervast jää myös harmillisesti viitteelliseksi. Ervast oli kuitenkin erittäin merkittävä totuudenetsijä-teosofi nimeomaan kirjan antamalla aikavälillä.

Spiritualismista väitelleenä luen aina innoissani lisätietoa Helmi Krohnista, Suomen Spiritualistisen Seuran perustajasta. Aina oppii jotakin uutta. Vastikään ilmestyi Helmi Krohnin elämäkerta. Teoksessa Uuden etsijät Helmi Krohn asetetaan laajempaan ajan kehykseen. Hänen osaltaan käsitellään erityisesti automaattikirjoituksen ilmiötä. Helmihän kirjoitti useita teoksia sanelusta: automaattikirjoituksella.

Lisäksi tässä kirjassa käsitellään lyhyesti toissavuosisadan vaihteen niin suosittuja henki-ilmiöitä. Marjo Kaartinen kertoo niistä, siinä missä Tiina Mahlamäki kuvailee Eino Krohnin teosofishenkistä romaania nimeltä Hiljainen piiri.

Minulle uusi tieto Helmin automaattikirjoitustyöstä on se, että hän tosiaan kirjoitti selväkuuloisesti. Hän ikään kuin kuuli henkioppaitaan: kuollutta isäänsä ja persialaista henkiopastaan Ispahania. Jälkimmäinen oli Jeesuksen aikana elänyt henkiolento, joka nyt yhdessä (eläessään spiritualistivastaisen) isä Julius Krohin kanssa välitti tietoja tuonpuoleisesta: ikuisesta elämästä.

Helmi Krohnin kohdalta mainitsen myös sen, mitä mieltä hän oli teosofiasta. Intiaa hän piti teosofian kehtona. Hänestä siihen uskoon sisältyy paljon totuutta, ei kuitenkaan koko totuus, kaikki. Se ei suinkaan ole sitä, mitä Helmi kaipaa, kirje sisarelle paljastaa. Tavallaan se on itsestäänselvää: olihan hän nimeomaan Suomen spiritualistisen liikkeen johtohahmo.

On mielenkiintoista, miten moni suomalainen on etsinyt. Kirjan Uuden etsijät anti onkin nähdäkseni etenkin siinä, että se esittelee suomalaisia henkilöitä esoterian alalta. Samalla se riisuu esoterian tai vaihtoehtoisen henkisyyden marginaalin leimaa. Kyse ei olekaan jostakin oudosta, vaan ihmisen ikuisesta etsinnästä: totuudenetsinnästä. Se oli myös yllättävän keski- ja yläluokkaista.

Sen, mitä kukin etsi ja löysi, kätkee sisälleen kirja Uuden etsijät, joka on kulttuuriteko.

Lisätietoja: Uuden etsijät on Turun yliopiston Koneen säätiön rahoittama tutkimushanke. Projektinjohtajana on toiminut FT, dosentti, kulttuurihistorian yliopistonlehtori Maarit Leskelä-Kärki. Hankkeen tutkijoita ovat FM, väitöstutkija Julia von Boguslawski, FM, väitöstutkija Antti Harmainen, kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen, FT, TaM, tutkija Nina Kokkinen, FT, dosentti Marja Lahelma, FT, dosentti, uskontotieteen yliopistonlehtori Tiina Mahlamäki, FM, väitöskirjatutkija Pekka Pitkälä ja FT, tutkija Jasmine Westerlund sekä FM, väitöstutkija Jukka Vornanen Turun yliopistosta.

Teoksen tekemiseen on osallistunut myös muita alan tutkijoita.

Blogitekstin on kirjoitanut: Tea Holm, FT, TM, tietokirjailija

Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s