Villit linnut olkapäillä valloittaa

Villit linnut olkapäillä: Runoja Franciscus Assisilaisesta on valloittava runoteos. Se kiinnostaa jo henkilönsä puolesta. Kirjoitin joskus opiskeluaikoina esseen tästä lintujen ystävästä.

Franciscus Assisilainen eli Jumalan pieni köyhä (ap. Giovanni Francesco di Bernardone, 1181/1182–1226) oli italialaismunkki, joka perusti fransiskaanisen veljeskunnan.

Villit linnut olkapäillä on Puhuttava runo -kokoelmasta

Se antaa äänen Franciscus Assisilaiselle historian vuosilukujen takaa. Moni muistaa tämän kerjäläismunkin suhteen ympäröivään luontoon ja luonnonvaraisiin eläimiin. Luonnosta huolta pitäminen on nykyajan teema ja myös välttämättömyys. Ympäristönmuutosta ei voi enää kieltää.

Pirjo Kotamäki kirjoittaa ritarin matkasta kulkijaksi. Hän kirjoittaa Franciscus Assisilaisen elämänvaiheista ja mahdollisista tunnoista. Siitä, mitä on sotia ja olla vankilassa. Joko omassa elämässään tai oikeasti.

Runosäkeitä eletystä elämästä

…koputtelin aina vaan lisää suosiota, ja pöytäseurueeni nauroi aina vaan mutta sormistani lähti levottomuus, liikekannallepano, pako sotaväkeen, pako vankeuteen, jotakin täytyi olla enemmän kuin vanha kangaspakka, tämä myyminen ja ostaminen…

… valtaistuimet; lasten leikkikaluja ne ovat, ruukunsirpaleetkin nauravat, vanha lasten astiasto…

Ilma on tummaa samettia ja menen sen läpi, ihollani, sormenpäilläni haistellen tuoksu tuoksulta syvempään metsään, kirkas vuori sisälläni aukeaa kivi kiveltä, nousen: sieltä tulee minulle apu.

Markkinahumusta luontoon

Periaatteessa runot voisivat olla omasta ajastamme, nykyajasta, jossa ihminen tuhoaa itse itseään. Ihminen ei ole juurikaan muuttunut, mutta juurensa hän on menettänyt. Kosketuksen luontoon.

Korona-aika palautti ehkä jotain muistiin siitä vanhasta luontosuhteesta. Ihmiset menivät metsään, sankoin joukoin. Jouduin itsekin kääntymään Nuuksion ulkoilupaikalta, koska auto ei mahtunut parkkiin.

Kun linnut kasvoivat Franciscuksen olkapäillä

Menneessä ja nykyajassa on itse asiassa paljon samaa, koska ihminen on pohjimmiltaan sama. Maailma muuttuu, mutta ihmisen osa on sama. Elää ja kuolla. Ja siinä välissä ruokkia lintuja.

Työtä on tehtävä, mutta köyhille pitää antaa apua, vaikka sitten varastamalla, ellei muuten. Villit linnut olkapäillä on lumoava. Villieläimet ovat ystäviä, kun muut ihmiset ovat jo jättäneet. Munkki luottaa aina: Olen Isäni luona (kuten eläimetkin).

Elämän ylitys- ja ylistyspaikat

Ne tulevat vastaan sairauksina. Koettelevina aikoina. Kuolemina. Lähellä kuolemaa käymisinä. Ne lähentävät ihmistä sieluun, loitontavat ruumiista, vaikka ruumiin kipu on kovempi hengen vahvistuessa. Kutsu köyhyyteen on hulluutta maallisesta näkökulmasta. Miksi rakentaa kirkkoja, kun voisi rakentaa hallitsijoille palatseja? Hengelliset palatsit rakentuvat kaikista vaikeimmin.

Nämä runot kyseenalaistavat kaikki itsestäänselvyydet. Kohta lukijakaan ei tiedä, kuka Franciscuksen tulisi olla tai kuka hän oikeastaan on. Hullu, hullu! Ritariksi hänestä ei ollut, hyvää sotilasta hänestä ei tullut, paitsi Jumalan sotilas. Kuolemansynnit vievät kuolemaan. Synnit, nämä köyhät ympärillä, olemme me.

Minne minä laitan vanhat kasvoni — syrjään odottamaan, vai vain pois, kokonaan… minähän menin vain metsään ja päädyin Jumalan sotilaaksi… Hulluksi? Maailman silmissä näin voi olla. Onko muita silmiä?

— Tea Holm, teologi

Huom. Kursiivit ovat teoksesta Villit linnut olkapäillä: Runoja Franciscus Assisilaisesta.

Matissen kappelissa

Matissen kappeli on Torsti Lehtisen runollis-aforistinen omakuva. Se on myös matkakertomus 50 vuotta kestäneestä etsinnästä. Aina uuden kirjan julkaistessaan Torsti Lehtinen kysyy, onko tämä teos Matissen kappeli. Yksikään ei ole sitä ollut.

Henri Matisse oli ranskalainen taiteilija, joka eli vuosina 1869-1954. Hän suunnitteli eteläranskalaisen Chapelle du Rosairen dominikaanikappelin ennen kuolemaansa. Hän tiesi, että kaikki, mitä hän sitä ennen oli tehnyt, oli ollut valmistautumista viimeiseen suureen tehtävään.

Kursivoidut tekstit ovat FM Torsti Lehtisen. Lehtinen on opettanut luovaa kirjoittamista ja filosofiaa mm. yliopistoissa ja Teatterikorkeakoulussa.

Matissen jäljillä

Olen saanut vierailla Matissen museossa Nizzassa. Museo sijaitsee samassa 1600-luvun huvilassa, jossa Matisse asui elämänsä viimeiset vuosikymmenet. Tämä yhteys tai linkki oli yksi syy paneutua kirjaan – runokirjaan, joita harvemmin tulee luettua – mutta joita ehdottomasti pitäisi lukea paljon enemmän.

Rukoilen johdatusta, työnnän käteni umpimähkään, Raamatun väliin. Katso! Eteeni aukenee Vanhan ja Uuden testamentin välinen tyhjä sivu. Kiitos vapaudesta!

Runous, joka ei herätä eikä sammuta kaipausta, on kelvotonta. Vain niille kannattaa selittää, joille ei tarvitse.

Vapaana sanojen avaruuksissa. Kaukana alhaalla todellisuuden rosoiset kalliot. Elämme sanoaksemme viimeiset sanamme.

Heitin kiven järveen. Kavahdin tekoni peruuttamattomuutta.

Lastenkaltaisten on taiteen valtakunta.

Aforismeja ja runoja

Tätä runoteosta voi makustella sieltä täältä. Voi poimia parhaat palat päältä. Peilata oman elämän merkityksellisyyttä tai mielettömyyttä sen sivuilta. Voi taiteilla elämän ja kuoleman välisellä aikajanalla. Voi olla ihminen.

Eniten minua kiehtovat iäisyyden teemat. Teologian alan opinnoilla voi olla vastuu siitä, että ikuisuuskysymykset ovat kasvaneet osaksi minua – ajatteluani.

Elämä: kuoleman strip tease. Kuljen, kunnes astun ääriviivani yli. Lehti putoaa, kutsukortti.

Aforisminomaiset lauseet putoilevat lukijan syliin. Teos Matissen kappeli sopii paitsi aforismi- ja mietekirjaksi myös lahjakirjaksi sekä muistoilmoitusten materiaaliksi.

Ajasta aikaan

Kirjassa poukkoilevat Kristuksen kärsimykset ja postmodernit mainokset. Jokapäiväisen leivän ansaitsemisesta siirrytään hautaristiin. Elämä ja kuolema – aina niin lähekkäin. Ei toista ilman toista. Eros ja agapé.

Katse yhdistää ja erottaa meidät. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan pelko. Rakkaus on oikeudenmukaisuuden pahin vihollinen.

Kovan paikan tullen uskonnot ja filosofiat taittuvat kuin kuivat oksat.

Jokainen oman jumalansa kuva

Puhuttava runo

Kirja on oivaltava, rikassisältöinen ja elämän, eläjänsä, näköinen. Elämän rikkaus tai rakkaus syntyy särmistä ja pienistä huomioista, joista tuleekin suuria tarkoituksia. Jumalan voi tunnistaa tutusta äänestä.

Eikö jokainen ihminen tee oman Matissen kappelinsa? Palaan mielessäni aurinkoiseen, kuumaan Nizzaan. Palaan sen kaduille ja kujille, joissa naiset kulkevat korkeissa koroissaan – minäkin yritän ja kipitän perässä. Palaan upeisiin puistoihin ja vanhoihin museoihin täynnä taidetta sekä hautausmaalle juutalaisine ja katolisine hautoineen – sielun ruokaa kuten tämä teoskin.

Kirjoittanut: Tea Holm